tiistai 17. tammikuuta 2017

Kouluissa rakennetaan demokratian kivijalkaa - Voisivatko kansanedustajat tavata yläkoululaisia ja Nuorten parlamentti -kerholaisia säännöllisesti?

Eduskunnan Suomi 100 –juhlavuoden ensimmäisenä toimena toteutetaan Kansanedustajat kouluissa –kampanja tammikuun kahtena viimeisenä viikkona. Kampanja on tavoittanut yhteensä yli 400 peruskoulua, lukiota ja ammatillista oppilaitosta.

Nuorten parlamentin aktiivisia kouluja pyydettiin syksyllä mukaan toteuttamaan vierailujen tallennusta videoin ja blogein. Kevään aikana onkin luvassa nippu oppilaiden toteuttamia videoita oman koulunsa tapahtumasta.

Avajaistapahtuma järjestettiin Länsimäen koulussa Vantaalla 16.1.2017. Tilaisuuden arvokkuutta korosti avaussanat lausuva puhemies Lohela.  Koska kyseessä ei ollut mikä tahansa avaaminen, oli koulu liputettu ja koristeltu Suomi 100 –juhlavuoden teemaan sopien sini-valkoisin värein.

Mukana tapahtumaa järjestämässä olivat oppilaskunnan hallitus, vapaaehtoisia oppilaita ja koulun tukioppilaat.  Kakkos- ja kolmosluokkalaisten Tempo-orkesteri musisoi ohjelman käyntiin ja muistutti kuinka kulttuurin tuottaminen yhdistää monitaustaisia lapsia ja heidän perheitään.

Rehtori Reinikaisen ja puhemies Lohelan avaussanojen jälkeen pääsivät oppilaat ääneen. Videon välityksellä Länsimäen koulun oppilaat pohtivat sitä, millainen Suomi on viidenkymmen vuoden kuluttua ja mikä Suomessa on hyvää. Saatesanojen myötä siirryttiin kansanedustajapaneeliin, jossa mukana olivat vantaalaiset kansanedustajat Antti Lindtman, Sari Multala ja Mika Niikko. Paneelin juontajina toimivat Emma Hynninen ja Niko Suwarisge. Paneelistit esittivät ajatuksiaan mm. siitä, mistä nuoret löytävät tulevaisuudessa töitä, miten vihapuhetta pitäisi torjua ja mitä hyviä uutisia Euroopassa ja maailmalta on kuulunut.

Vaihdoin ajatuksia tapahtumasta Daniel Anderssonin, Joel Mäenpään, Maija Virmakarin, Neita Länsmanin, Elli Holman ja Emma Malmin kanssa. Ryhmä oli iloinen ja tyytyväinen, kun tilaisuus oli onnistunut ja nuoret olivat onnistuneet poimimaan heille tärkeitä asioita kysyttäväksi. Nuoret olivat hieman yllättyneitä siitä, kuinka kansanedustajat puhuvatkin, että Suomessa voi tulevaisuudessa mennä paremmin kuin mitä mediasta kuullaan. Tämä luo uskoa ja toivoa nuorille elämänvaiheessa, jolloin tehdään pitkälle aikuisuuteen vaikuttavia ratkaisuja. Huolet ja murheet ovat vallanneet median ja uutisankkurikin saattaa aasinsiltana mainita siirtymisestä Suomen huoliin. Epävarma ja jännittynyt maailmanpoliittinen tilanne näkyi kevään 2016 Nuorten parlamenttiin saapuneissa kysymyksissä. Kysymyksistä kumpusi nuorten huolenaiheet zika-viruksesta terrorismiin. Vaikka media saattaa ruokkia ylemäärin uhkakuvia, emme voi kuitenkaan sulkea silmiä siltä, että nuoret kokevat turvallisuuden tunteen heikentyneen.

Haastatellut nuoret haluaisivat vielä enemmän tietoa tulevaisuuden työmahdollisuuksista, jotta osaisi valita oikean koulutussuunnan ja opintojen jälkeen olisi mahdollisuus työllistyä. Nuorten parlamenttiin vuosien aikana tulleiden satojen kysymysten perusteella väitän, että peruskoulun päättöluokilla olevia nuoria kiinnostavat työ, toimeentulo, asuminen ja joukkoliikenne. Joskus olen kummastellut sitä, miksi niin moni koulunsa päättänyt nuori haluaa kysyä peruskoulun sisältöihin liittyvistä asioista pikemmin kuin toisen asteen tai kolmannen asteen koulutuspolitiikkaan liittyvistä asioista. Voisi nimittäin olettaa nuorten käymien keskustelujen perusteella, että nuoret tähyävät eteenpäin ja haluaisivat vaikuttaa erityisesti tuleviin opintoihin ja sen myötä parantaa työllistymismahdollisuuksiaan.

Kansanedustajat kouluissa –kampanja loppuu jo tammikuussa. Tempauksena sen kesto ja laajuus ovat rajallisia. Nuorten parlamentissa mukana olevat ja mukaan tulevat yläkoulut ja kerhot voisivat ottaa tempauksesta vinkin ja kutsua alueensa kansanedustajan koululle. Toimintaa voisi pyörittää  ”kummikansanedustaja” –merkin alla, jolloin kansanedustaja käy lukukauden aikana kerran oppilaiden järjestämällä vierailulla . Vierailun aikana käytäisiin  Tämä antaisi mahdollisuuden molemminpuoliseen näkökulmien avautumiseen. Nuorille paljastuisi  yhteiskunnallisten kysymysten moninaisuus ja kansanedustajat pääsivät kurkkaamaan nuorten arkitodellisuuteen. 


Seuraa kansanedustajien vierailuja twitterissä #kansanedustajatkouluissa ja #eduskunta

Teksti 
Tiina Karhuvirta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nuorten parlamentti kieltäisi sähkötupakoinnin Suomessa

Nuoret esittivät eduskunnassa kysymyksiä hallitukselle susista ja vapeista Suomen huoltovarmuuteen. Kysymyksissä painottuivat erityisesti ko...