Täysistunto on tunnin kestävä tilaisuus, joka järjestetään jokaisessa Nuorten parlamentissa. Täysistunnossa esitetään valmiiksi varmistetut kysymykset eri ministereille. Tilaisuudessa saatiin esitettyä monia kiinnostavia kysymyksiä esimerkiksi joukkoliikenteestä, ilmastonmuutoksesta, mielenterveydestä ja leikkauksista. Käynnissä oli myös suora lähetys MTV:llä ja YLE:llä.
“Nuorten kanssa oli mukavaa jutella. Nuorten näkökulmaa ei saa jatkuvasti arjessa. Nämä ovat sillä tavalla kiinnostavia tapahtumia ja nuoret osaavat käyttäytyä. Ja kansanedustajat eivät välttämättä aina [osaa käyttäytyä], nuoret kunnioittavat toisten puheenvuoroja, eivät möykkää silloin kun kysyy ja noudattavat käytäntöjä”, sanoo puhemies Jussi Halla-Aho Nuorten parlamentissa.
Kun toimitus haastatteli oppilaita istunnon jälkeen, kuultiin useita erilaisia mielipiteitä. Useimmiten nuoret kommentoivat, että he haluaisivat saada laajempia vastauksia ja kuulla asioista enemmän. Nuoret toivoivat, että olisi enemmän itse vastausta tyhjän puhumisen sijaan.