”Koulutuksesta
leikataan. Sitä ei uudisteta, vaan siitä leikataan. Koska nuorilla ei ole
äänioikeutta, eivät he saa vaikuttaa koulutussäästöistä käytävään keskusteluun”.
Muun muassa tällainen puheenvuoro synnytti keskustelua Nuorten parlamentin
täysistunnossa.
Täysistunnossa
esitettiin mielenkiintoisia pointteja. Paikalla olevat nuoret esittivät teräviä
kysymyksiä, joihin paikalla olevat ministerit yrittivät vastailla. Tärkeimmiksi
puheenaiheiksi nousivat Suomen maahanmuuttopolitiikka sekä koulutussäästöt.
Kuva: Jonna Oskarsson |
Aapo Kallama
nosti kysymyksessään esille tupakanmyynnin kieltämisen. Puhemies Lohela piti
aiheesta äänestyksen. Äänin 127-61 Nuorten parlamentti kielsi tupakanmyynnin
Suomessa.
Iida Kontio ehdotti,
että koulujen kesälomat alkaisivat viikkoa ennen juhannusta ja loppuisivat
elo-syyskuun vaihteessa. Ministeri Grahn-Laasonen kertoi olevansa valmis
jatkamaan keskustelua koulujen kesälomien siirtämisestä. Myös tästä
äänestettiin. Äänet olivat hieman tasaisemmat tällä kertaa: 110-73. Tunnin
sisällä Nuorten parlamentti oli kieltänyt tupakanmyynnin ja nyt siirtänyt
koulujen kesälomia. Harmi vaan, että päätökset eivät oikeasti vaikuta Suomen
lainsäädäntöön.
Kuva: Jonna Oskarsson |
Rasmus
Rajakallio esitti kysymyksen tasa-arvoisesta asevelvollisuuslaista. Juha Rehula
totesi kysymykseen, että: ”Ei ole tapahtumassa muutosta, jossa asevelvollisuus
tulisi tasa-arvoiseksi”. Puolustusministeri Niinistö kehotti kaikkia Suomen
miehiä olemaan ylpeitä asevelvollisuudestaan.
Nuorten
parlamentin täysistunnossa nuoret saivat jakaa ajatuksiaan poliitikoille.
Toivottavasti sillä on jotain vaikutusta eduskunnan toimintaan tulevaisuudessa.
Olisi erittäin virkistävää, jos politiikassa tehtäisiin edes joskus näinkin
nopeita päätöksiä.
Nuorten
parlamentin tunnelmiin voi palata sosiaalisessa mediassa hashtageillä #np2016
ja #eduskunta sekä Nuorten Ääni –toimituksen ja eduskunnan Twitter-tileillä. Pakolaisaiheesta
tulee juttu huomisen Helsingin Sanomiin.
Toimittaja: Akseli Nurminen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti