perjantai 23. maaliskuuta 2018

Täysistunnossa nuoret pääsevät kyselemään ministereiltä


NÄT Nuorten parlamentti -tapahtuma huipentuu täysistuntoon. Täysistuntoon osallistuu 199 yläasteikäistä nuorta, ja sen ideana on, että ministerit vastaavat nuorten ennalta suunnittelemiin kysymyksiin. Itse istunto noudattaa eduskunnan kyselytunnin järjestystä, mutta se sisältää myös kahdesta kolmeen äänestystä. Tämä tarkoittaa sitä, että eduskunnan puhemies Paula Risikko johtaa keskustelua ja jakaa puheenvuoroja täysistunnossa.

Jokaisen kysymyksen esittämiseen ja siihen vastaamiseen on varattu yksi minuutti. Istunnossa ministereille esitettävät kysymykset on valittu etukäteen nuorten ehdottamien kysymysten ennakkoäänestyksen ja kysymyksissä toistuvien teemojen perusteella. Tärkeäksi kysymyksien valintaperiaatteeksi nähtiin myös se, että kysymyksen teemasta vastaava ministeri on itse vastaamassa nuorelle, jolloin nuori saa kattavan ja laadukkaan vastauksen. Nuorten parlamentissa käytyjen äänestysten tuloksia käytetään hyväksi valiokuntien keskusteluissa, eli ne eivät jää pelkästään tapahtuman ajaksi.

Nuorten parlamenttilla on takana pitkä valmisteluprosessi, joka käynnistetään aina edellisen tapahtuman jälkeen palautteiden ja kehittämisideoiden keruulla. "On tärkeää, että valmistelu aloitetaan aikaisin, jotta tapahtuma saadaan ministerien ja kansanedustajien kalentereihin." toteaa eduskunnan puhemies Paula Risikko haastattelussa. Puhemies kertoo myös, että on tärkeää aloittaa valmistelut ajossa, jotta eduskuntatalo pystyy järjestämään ruokahuollon yli viidellesadalle osallistujalle.

Laura Lehtiö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nuorten parlamentti kieltäisi sähkötupakoinnin Suomessa

Nuoret esittivät eduskunnassa kysymyksiä hallitukselle susista ja vapeista Suomen huoltovarmuuteen. Kysymyksissä painottuivat erityisesti ko...